Schiedam, Alankomaat
Ulkokuntosaleja vuonna 2024: 3 / Ensimmäinen avattu: Syyskuussa 2020
AKTIIVINEN DIALOGI KUNTALAISTEN KANSSA SCHIEDAMISSA
Ennen pysyvään saliin investointia 2021 Omnigym järjesti Schiedamille testijakson ulkountosalilaitteiden kokeiluun, jotta kaupunki voisi varmistua siitä, että kuntosali vastaa käyttäjien odotuksia. Palautetta kerättiin QR-koodin kautta kyselyllä, josta sittemmin muodostui Omnigymillä yhä käytössä oleva Global User Study -tutkimus. Ulkokuntosali sai paljon kiitosta käyttäjiltä testijakson aikana.
Schiedamin kaupunki kuuntelee aktiivisesti asukkaitaan ja pyrkii tuntemaan kuntalaisensa sekä räätälöimään laitteet ja paikat paikallisten tarpeisiin sopiviksi. Schiedamissa on nykyään kolme Omnigym-ulkokuntosalia. Schiedamin pinta-ala on alle 20 neliökilometriä, eli jokaisella asukkaalla on kävelymatka ulkokuntosalille, mikä puolestaan takaa kaikille helpon saavutettavuuden.
Viimeisten 20 vuoden aikana urheilutottumukset ovat muuttuneet Alankomaissa. Omaehtoisesta harjoittelusta on tullut suositumpaa kuin urheiluseurojen ohjatuista harjoituksista. Etenkin monet nuoret menettävät kiinnostuksensa järjestettyyn urheiluun lukioiässä ja alkavat kaipaamaan joustavampia urheilumuotoja. Kunnat ovat koittaneet löytää keinoja tarjota kuntalaisille tehokkaita ja turvallisia liikuntamahdollisuuksia, joiden kautta ihmiset voisivat löytää jälleen kiinnostuksensa urheilua kohtaan. Schiedam lähettää säännöllisesti kyselytutkimuksen asukkaille selvittääkseen, ovatko he kiinnostuneita lisäämään urheilua elämäänsä ja millaista liikuntaa he haluaisivat harrastaa. Monet olisivat kiinnostuneita kuntosaliharjoittelusta, mutta kalliit jäsenyydet ovat monien ulottumattomissa. Omnigymin ulkokuntosaleilla Schiedam tarjoaa kuntosalin, joka on avoinna ympäri vuorokauden ja joka on kaikkien saatavilla.
Alueiden tunteminen
Ensimmäinen kuntosaleista asennettiin perinteiselle hollantilaiselle alueelle, jonka asukkaat asuvat tyypillisesti samalla alueella sukupolvesta toiseen. Alue on tiheään asuttu, mikä rajoittaa (ulko)urheilumahdollisuuksia. Ilmaisesta ulkokuntosalista tuli hyvin suosittu. Schiedam huomasi pian, että ulkokuntosalilla eri ikäryhmät harrastivat keskenään. Nuoremmat ihmiset auttavat senioreita laitteiden ja harjoittelun kanssa. Kauniin puistoympäristön ansiosta myös perheet kokoontuvat yhteen, kun aikuiset treenaavat ja lapset leikkivät omia leikkejään lähistöllä. Tämä on hyvä esimerkki kuntosalista, joka tarjoaa yhteisölle muutakin kuin pelkän treenipaikan, ulkokuntosalien toimiessa eri sukupolvien kiinnostavina kohtaamispaikkoina.
Kunnan tehtyä päätös toisesta testikuntosalista, etsittiin sille lokaatio alueelta, jonka asukkaat poikkesivat ensimmäisen ulkokuntosalin käyttäjistä. Toinen kuntosali sijaitsi jälleen tiheään asutulla alueella. Asukkaat ovat suurelta osin maahanmuuttajia, jotka ovat muuttaneet Alankomaihin työn perässä. Kuntosali sijaitsi keskeisellä mutta lähinä teollisuuteen keskittyneelä paikalla. Hankalasta sijainnista huolimatta kuntosali oli jatkuvalla käytöllä. Keskeisen sijainnin ansiosta ulkokuntosalista tuli jopa kohde, jonne eri kaupunginosien asukkaat lenkkeilivät tai pyöräilivät treenaamaan. Viiden viikon testijakson jälkeen asukkaat ottivat yhteyttä kuntaan ja pyysivät pilottihankkeen jatkamista. Valtavan kysynnän vuoksi ulkokuntosalista tehtiin pysyvä. Investoimalla toiseen ulkokuntosaliin kunta tarjosi asukkaille hyödyllistä ja toivottua toimintaa.
Kolmannen ulkokuntosalin asennus valmistui vuoden 2024 alussa Faassenpleiniin. Alueen väestörakennetta leimaa suurempi senioriväestö. Schiedam pyrkii tarjoamaan myös senioreille turvallisen tavan treenata ja edesauttaa heidän toimintakykyään jokapäiväisessä elämässä. Progressiivinen voimaharjoittelu on tehokkain tapa ylläpitää suorituskykyä, jotta voi huolehtia itsestään ja ehkäistä onnettomuuksia.
Kunnan kehittäminen kuntalaiset edellä
Kehittäessään houkuttelevaa kuntaa ja asukasystävällisiä alueita Schiedam hyödyntää naapurustokoordinaattoreita. Koordinaattoreiden tehtävänä on tuntea oman alueensa asukkaat ja välittää heidän toiveitaan kunnalle koskien alueen kehitystä sekä muita kehityskohteita. Koordinaattoreilla on oma budjetti, jota he pystyvät hyödyntämään naapuruston investointeihin. Suurempia hankkeita varten he tekevät kuitenkin yhteistyötä kunnan muiden osastojen kanssa, kartoittaen mahdollisuuksia toteuttaa pyyntö. "Yksi koordinaattori välitti eteenpäin erään asukkaan pyynnön lisärahoituksesta ulkokuntosalia varten. Schiedam halusi varmistaa, että naapurusto oli tämän toiveen takana eikä vain yksi tai kaksi henkilöä. Asukas keräsi lyhyessä ajassa huomattavan määrän allekirjoituksia naapurustossa, mikä osoitti, että tämä oli todella tarve yhteisön keskuudessa, ja vakuutti kunnan rakentamaan uuden ulkokuntosalin", kertoi Schiedamin kaupungin urheilu- ja hyvinvointipolitiikan neuvonantaja Friede Berendsen.